sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Itse tehty linnunruoka

Ohje on marraskuun yhteishyvän numerosta pienin muutoksin: 
-ohjeessa käskettiin käyttämään 50 % rypsiöljyä sekä 50 % kookosrasvaa. Suosittelen muuttamaan mittasuhteita siten, että kookosrasvaa on 70% ja rypsiöljyä 30%. (Muuten ei kestä sisälämpötilassa juuri ollenkaan vaan alkavat heti sulaa.)
-Siemenien yms. sisältöä voi tietysti muuttaa omien varastojen mukaan.


Minä käytin auringonkukansiemeniä, vehnän jyviä, kauran jyviä sekä edelliseltä joululta jääneitä maapähkinöitä murskattuna.

 Muotteina voi käyttää mitä tahansa kaapeista löytyy. Hauskoja jouluviemisiä saa, kun kelmuttaa piparkakkumuotit. Mikäli haluaa kerralla isompia "ruokapaakkuja" niin esimerkiksi jugurttipurkki käy mainiosti. Pillillä on kätevä tehdä reikä, josta pujotetaan naru. 


Ensin pähkinät/jyvät/siemenet muotin pohjalle, sitten pillit haluttuun kohtaan ja lopuksi kaadetaa kookosrasva-öljyseos päälle niin, että siemenet juuri ja juuri peittyvät. Sitten jääkaappiin jähmettymään.

Pakkaamisessa voi käyttää luovuutta, mikäli käyttää lahjapaperia on hyvä kelmulla/foliolla tms. vuorata paketti, ettei rasvatahrat tuhri kaunista pakkausta. Linnunruuat täytyy säilyttää kylmässä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti