keskiviikko 20. elokuuta 2014

Kuormalavadivaanisohva

Laajennettu terassi ammotti tyhjyyttään. Pohtiessa, mitä terassille halutaan lopputuloksena oli, että tämä alue on oleilua ja auringossa kylpemistä varten, ei niinkään grillailuun ja ruokailuun. Päätettyämme, ettemme halua isoa ruokaryhmää ja tutustuttuamme isohkojen terassikalusteiden hintatasoon ratkaisumme oli kuormalavasohva.



Käytössämme ei ollut perinteisiä eurolavoja vaan isoja kuormalavoja. Suuresta lavasta sai tehtyä sekä istuin- että selkäosan siten, että istuinosa jätettiin neljän laudan levyiseksi ja selkänoja kolmen laudan levyiseksi. Selkänojat on ruuvattu hieman takakenoon istumismukavuuden lisäämiseksi. Lavojen käsittelyssä on käytetty Tikkurilan mustaa Valttia, menekkiä oli vajaa neljä litraa.
  

hghjgh

Tähän asti homma luisti ja eteni päivässä. Ompeluinspiraation hakemisessa menikin sitten muutama tovi ja sopivasti nyt syksyisten sateiden rummuttaessa kuoramalavadivaanisohva on kokonaisuudessaan valmis. Noh, eipä siinä mene kun hetki niin taas saa keväisen auringon lämmittäessä kaivella pehmusteet esiin. 



Istuintyynyinä käytin vanhoja vaahtomuovipatjoja, jotka päälystin entisen asuntomme verhoilla (Ikea). Selkänojan pehmusteiksi päätin tehdä helpot heittotyynyt. Täytteenä Ikean euron tyynyt, kankaana äidiltäni saatu ylijäämä kangaspala, jota hän on käyttänyt nojatuolin päällystämiseen. Kyseinen nojatuoli löytyy myös meiltä, joten sisältä katsottuna olohuone ja terassi nivoutuvat kauniisti yhteen.



Sohvan valmistuttua ylimääräiseksi jäi yksi kuormalava. Siitäpä yhdistin saunaremontin yhteydessä ylimääräiseksi jääneen ikkunalasin ja kuormalavan. Alle kiinnitettiin tarjoustalosta ostetut kalustepyörät 4€/4kpl. Melkoinen budjetti-sohva, eikö. Suosittelen! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti