maanantai 1. syyskuuta 2014

Sytykeruusujen tehtailu

Syysiltojen iloksi voikin jo hiukan pohdiskella joululahjoja. Kyllä se joulu tulee nopeasti, uskokaa vain! Siksi ja koska kesän aikana kertyneet munakennot eivät yksinkertaisesti mahtuneet enää mihinkään jemmaan aloitin sytykeruusujen tehtailun.


Munakennosta revitään "kupit" erilleen ja kennon kannesta ja reunoista revitetään ja pyöritetään täyte "kuppiosan" sisälle ruusun terälehdiksi.



Kun munakennoruusuja on tehty haluttu määrä sulatetaan steariinia vesihauteessa, johon pihtien avulla munakennoruusut dipataan kahteen tai kolmeen kertaan, riippuen kuinka peittävän kerroksen steariinia haluaa. Itse dippasin kolmeen kertaan, koska halusin kunnolla punasen värin erottuvan. Käytin steariinina yksinkertaisesti vanhoja kynttilän loppuja sekä seassa halpoja käyttämättömiä kynttilöitä. Näin koin pääseväni helpoimmalla, eikä tarvikkeita tarvinnut hakea tarjoustaloa kauempaa. Valitisin punaisen värisiä kynttilöitä joulua silmällä pitäen. Yksi sytykeruusu palaa noin viisi minuuttia ja todella toimii, minkä tahansa tulipesän sytyttäjänä.



Asettelin sytykeruusut Ikeasta ostetuille tarjottimille (a`5€). Kaveriksi päälystin erikokoisia tulitikkuaskeja vanhoilla tapeteilla. Koristeeksi valmiita askarteluun tarkoitettuja tarrakiinnitteisiä kuusia, tähtiä jne. 


Lahjapaketin päälle kijoitin hyvää joulua lasten leimasinkirjaimilla sekä leikkasin viime joulun verhokankaasta jääneistä paloista merry christmas joulupallo -tilkun jonka liimasin koristukseksi. Nimi-sydämen tein taikataikinasta, maalasin sormiväreillä punaseksi sekä kirjoitin nimen pensselin avustuksella valkoisella sormivärillä. Valkoinen sydämen tein virkkaamalla valkoisesta trikookuteesta ketjusilmukoita rautalangan ympärille ja työn oltua tarpeeksi pitkä päätin kuteen, pyöritin rautalangan päät toistensa ympärille ja muokkasin koko työn sydämenmuotoon. Kirjoitan taikataikinan ja virkatun sydämen ohjeet vaikka tarkemmin myöhemmin. 

Vaihtoehtoisesti sellofaaniin kiedotusta paketista tulisi myös kaunis.



Nappaa tästä vinkki todella helppoon, edulliseen sekä mieluiseen joululahjaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti